Vaiennettu

Avautuminen ja romaani, aamen

2012-02-13T16:57:00.008+02:00

Poika seurustelee, on seurustellu jo viikon.. Mä luulin ettei se vois enää satuttaa mua, enää loukata mua. Mä luulin etten vois tuntee itteeni enää yhtää arvottomammaksi. Olin väärässä.
Taas uusi tunne tähän tunteidenkirjavaan maailmaan, tunne jota en tiennyt olevan olemassa. Sydän pysähtyy, hyppää kurkkuun. Olin sanaton, hämmentynyt ja hetken aikaa olin kuollut. Pojalta olen oppinut niin paljon uusia tunteita ja niin vähäisessä ajassa. Sääli, että jäljelle jää kaikki paska. Taakseen jättää katkerin kyynelin miltä tuntui olla rakastettu, miltä tuntui olla edes osittain onnellinen, turvallisuudentunne, hetkittäinen olo siitä, että olet jonkun silmissä kaunis, että olet jonkun arvoinen, teet jonkun onnelliseksi. Joka se kaikki olikin pelkkää suurta valhetta.

Ja kaikki mun kehossa huutaa vihaa, paitsi sydän. Se ei kylmene, ei koskaan. Antaa anteeksi, rakastaa. Tahtoisin olla itsekäs ja tunteeton, sellaisiahan kaikki ovat tässä maailmassa, eikö? Minä en osaa, en tahdo satuttaa ketään, en tahdo vihata ketään. Mutta siksi minä olen aina se joka on poljettu maahan, joka nousee maasta ja sanoo ei se mitään. Kun pyydetään anteeksi minä annan ja samat virheet toistuvat. Olen se joka pelkää elämää, aina varonut kaikkea, pelännyt kuolemaa ja siitä huolimatta tunnun saaneen jo kaiken paskan niskaani. Minä poljen paikallani kun muut jatkavat elämää pää pystyssä. Tai siltä se tuntuu. Nyt olen itsekäs, tiedostan muidenkin ongelmat, mutta säälin vain itseäni. Yleensä tuntuu että mä ansaitsen tämän, olen arvoton paska, joka ei ole saanut mitään hyvää elämässään aikaa. Mutta joskus kun miettimällä mietin, miksi mä ansaitsen tämän. Mä yritän olla hyvä ihmisille, tuen ja autan, kuuntelen ja olen luotettava. Nauratan kaikkia, poikaystävääni palvoin, rakastin enemmän kuin mitään. Muistan ikuisesti sanat: "vihdoin olen saanut tytön, joka ei petä mua" ja hymyilin leveästi, en tietenkää petä, rakastan häntä. Ja sama ihminen tekee tämän kaiken mulle. Miksi en voi ymmärtää ihmisten kylmyyttä, valehtelua? Miksi mua oksettaa, että joku voi valehdella näin, käyttää hyväkseen, satuttaa, ajaa toisen itsemurhan partaalle. Varsinkin kun se tiesi kuinka hauras mä olen, poika tiesi, tietää edelleen.

Mä en voi antaa menneiden olla, en ole koskaan voinut antaa, enkä voi nytkään. Mä en pääse yli. En ole päässyt yli mistään ikävästä mitä mun elämässä on tapahtunu, vaikka ne asiat olis korjautunu, en silti. Kannan kaikkea sisälläni ja joka yö tai hiljainen hetki mun mieli avaa ne, kaikki, lapsuudesta tähän päivään. Ei voi päästä yli, ei voi unohtaa, ei voi jatkaa eteenpäin. Mä olen menneisyyteni vanki, ei se ole mua mitenkään kasvattanut, katkeroittanut kyllä. Se on tehnyt musta ihmisen mikä olen tänä päivänä ja siitäkö pitäisi olla kiitollinen? Itseään vihaava, elämäänsä kyllästynyt yksinäinen nuori, jolla ei ole tulevaisuutta.

Mä vihaan tätä maailmaa ja sen ihmisiä. En osaa elää tässä maailmassa. En löydä koskaan ihmistä joka välittäisi tai arvostaisi mua, koska mä olen erillainen. Niinku poika sanoi, mutta se on mukamas hyvä asia. Ei se ole hyvä asia, siinä ei ole mitään hyvää. Vihaan jokaista solua, vitun atomia vai mitä lie (tyhmäkin olen kaiken muun lisäksi) itsessäni ja tässä maailmassa. Vihaan jokaista valintaa jonka olen elämässäni tehnyt. Haluaisin palata alkuun ja elää niinkuin muut, mutta se on mennyttä. 19 vuotta mennyttä ja mä en tahdo enää elää. Mun päässä on tyhjä aukko täynnä kysymysmerkkejä. Mä en enää ymmärrä, en suostu ymmärtämään. Mä en suostu tähän enää, mä en edes yritä enää.

Se joka jaksoi lukea tämän maailmankuvaa kasvattavan paskanjauhannan niin rispektit hänelle, et ole varmasti yhtään viisaampi kuin ennen. Ehkä vihaat blogiani, minua, kitisevää aikuista ihmistä joka säälii vain itseään, joka on omassa päässään pilannut elämänsä. Elämäni voisi olla hyvä, jos olisin joskus niin päättänyt. Mutta olen heikkopäinen ja mielenvikaisuuttani olen tehnyt elämästäni helvetin, josta on vain yksi tie ulos. En enää tiedä mitä puhun, olen sekaisin vihasta, surusta, itseinhosta, stressistä. Elämäni huumeista.

Ja kyllä olen päästäni vialla ja olen myöntänyt sen ääneen jokaiselle ihmisille, jotka luulevat minun vitsailevan. Mutta totta se on. Tervettä päivää en ole nähnyt enkä tule koskaan näkemäänkään. Ehkä kaikki rakastava jumala minut pelastaa, siihen asti tarvon samassa paskassa ja ahdistuksessa käsi raamatulla, kunnes tuomionpäivä koittaa. Aamen.

Terveisiä sairaalasta

2012-02-11T15:07:00.003+02:00

Kohtalo selvästi samaa mieltä kaikkien kanssa, en päässyt pojan luokse vaan yllättäen torstai-perjantai välisenä yönä jouduin sairaalaan. Pyörryin illalla ja oksensin, maha/selkä/pää kipu oli niin tuskaista etten voinut hengittää normaalisi. Molemmissa jaloissa oli takareisissä/pohkeissa/jalkapohjissa järkyttäviä suonenvetoja. Oksensin aina vain lisää, pelkkiä mahohappoja, kurkkuani poltti. Tärisin kylmästä, vaikka kuumetta ei ollut. Kaikki oli normaalia, kukaan ei tiennyt syytä tälle.

Jouduin selittämään tyhjän levyn panacodeja, sanoin että olen syönyt niitä selkäkipuun joskus, mutten enää pitkään aikaan. Mun mielenterveydestä kysyttiin jatkuvasti. Ihmettelin päässäni, että kuuluvatko tälläiset sairaskohtaukset masentuneen ihmisen oireisiin? Kielsin kaiken, sanoin että vähän on stressiä, ei muuta.

Sata ja yksi verikoetta, suuhun ällöttävää lääkettä, lihakseen kipulääkkettä. Vahvempia unilääkkeitä, diagnoosi stressi, käskettiin hakeutua nopeasti psykologille tai oireet palaavat. Yritin keskittyä, mutta nuppi oli sekaisin lääkkeistä.

Perjantai aamuna uudestaan lääkäriin, kuume nousi 39, olin kylmissäni ja kalpea. En voinut istua jokaista kohtaa kehossani sattui. Nukuin hetken lääkärinvastaanotolla, sielä epäiltiin jotain pahaa flunssaa, toinen sanoi mahatauti ja yksi sanoi, että munuaisissa vikaa. En taaskaan voinut keskittyä, paljon kipulääkkeitä mukaan.

Edelleen jokaista kehon osaa sattuu ja heikottaa, mutta kuume on laskenut. Hengittäminen on vaikeaa, en kehtaa enää valittaa, toivon kuolevani.

Something tells me you know how to save me

2012-02-09T02:01:00.006+02:00

Edellinen postaus oli 300, säälittävää, minä täällä jo vuodesta 2009, entistäkin lihavampana ja surullisempana.

Menen pojan luokse perjantaina ja mä hymyilen taas. Nyt mä teen sen mikä tekee mut onnelliseksi. En voinut kieltäytyä, tiedän ettei sillä ole tunteita mukana ja en tiedä millaisia tunteita mulla on. Tahdon vaan maata sen sängyllä ja nauraa youtube videoita ja lähteä sitten kotiin, elämään aina yhtä vaikeaa arkea, jota ei kukaan voi pelastaa.

Mun pitää valehdella parhaalle ystävälleni, mikä tuntuu pahalta, en voi sanoa minne menen. Hän olisi niin pettynyt. Feidaan myös toisen hyvän ystäväni, lupasin perjantaina lähteä hänen ja monen muun kanssa juhlimaan synttäreitä, nyt en menekkään. Ja itsekkäänä teen nyt sen mitä tahdon.

Ps. paino pudonnut vähän, en syö tänään enkä huomenna ollakseni edes hiukan laihempi pojan luona.

Kerrohan mistä mustat varjot nuo aina jostain tiensä minun luo tuntuvat löytävän

2012-02-07T23:48:00.002+02:00

En jaksa vastata kommentteihin, en kommentoida blogeihin, en kirjoittaa, anteeksi.

Minä olen vain itkenyt, esittänyt iloista enemmän kuin ikinä, vaikka minun on pahempi olo kuin taas pitkään aikaan. Vedän viillon ranteeseen ja toisen ja lisää. Olen yksin, niin yksin ja minä en kestä enää. Käyn läpi päässäni kaiken päivästä jolloin tapasimme päivään jolloin lopetimme. Kaikki valheet, kaikki kauniit valheet. Ja silti minä rakastan sinua, emmekä ole nähteet tai puhuneet kertaakaan eron jälkeen.

Olen tikittävä aikapommi ja odotan sitä päivää kun en kestä enää, en pysty enää nousemaan sängystä, en pysty enää valehtelemaan, tuntemaan, puhumaan, kuulemaan. Minä ikävöin ääntäsi, katsettasi, kosketustasi ja yöpaidassani tuoksuasi. Eniten ikävöin sitä, että tapasin ihmisen joka pelkällä olemassaolollaan teki minut onnellisemmaksi kuin olin koskaan ollut.

Ja en voi kun vihata itseäni, olen vääränlainen, olen säälittävä, olen onneton, olen ruma, lihava, yksinäinen, tarpeeton. Juon liikaa alkoholia, poltan liikaa tupakkaa, pistän rahani sauhuun, väärinkäytän lääkkeitäni. Mitä minä olen, mitä minun pitäisi olla, mikä minusta tulee, mikä minusta piti tulla.

I see the truth in your lies, I see nobody by your side

2012-02-05T15:45:00.002+02:00

Liiallinen humala perjantaina, unilääkkeitä, kaikkea. Itsetuhoisuus, itkeminen, avautuminen. Ikävä, masennus, huono-olo henkisesti ja fyysisesti. Mä kysyin vaan ystävältäni, että kuinka kauvan mun pitää vielä jaksaa? Mä sanoin, että haluan vaan olla onnellinen ja mä sanoin, etten enää edes tiedä mikä mua vaivaa, en enää tiedä miksi mä olen näin surullinen. Ja taas sain yhden ystävän itkemään vuokseni, satutan, sanon ettei sitä eikä ketään muutakaan kiinnosta, jos kuolisin pois.

Mä olisin voinu olla perjantain pojan luona, se pyysi mua sinne ja mä iloisesti vaan sanoin, että osattaisko me enää ees jutella mitään ja loppujen lopuksi molemmat oli sitä mieltä, ettei siinä olisi järkeä. Ja mä masennuin, miks mä oon aina se joka ajattelee järjellä, miks en vaa voinu sanoa, että joo mä tulen sinne, koska sitä mä kuitenkin halusin. Miksi mä en voi tehdä ikinä sitä mikä tekee mut hetkellisesti edes onnelliseksi. Mitä mä pelkään aina, miksi.

Olen angstinen paska, ja pelkään ettei kukaan kohta jaksa enää mua. Aina joku saa mua lohduttaa tai kysyä mikä hätänä. En osaa enää esittää, en jaksa enää, mä olen luovuttanut. Mä tahdon kadota, mutten uskalla tehdä sitäkään. Jumissa tässä kehossa, mielessä ja elämässä ikuisesti.

Oh, you don't mean nothing at all to me

2012-02-01T22:49:00.003+02:00

Olen niin vihainen, hämmentynyt. En oikeesti ymmärrä poikaa, en tahdo edes ymmärtää, mä en ikävöi, mä en haluaisi sitä takaisin enää ikinä, mä en halua siltä enää mitään. Mä olen katkera ja vitun vihainen. Se on idiootti, eikä selvästi ymmärrä maailman menosta enää mitään. Ei satu enää, suututtaa ja naurattaa.

Mlatoniinia, mä voin vaan rukoilla, että se auttaa. Puhuttiin masennuksesta, sain uuden ajan lääkärille kuukauden päähän. Se sanos haluavansa tietää mun kuulumisia ja lääkkeen vaikutuksen, jos ei toimi, keksitään jotain muuta. Kiertelin tuolissa vaivaantuneena, en osannu sanoa, että masentaa, kiersin kysymyksen ja nauroin kaikille hermotuneesti. Mikä mua vaivaa. Pitäisi myös mennä verikokeisiin. Kilpirauhasten toiminnasta se höpisi jotain, kaikki meni ohi.

Liikakilot painaa, miksen mä tee itelleni jo jotain. Ällöttää. Nyt suihkuun, lääkkeet naamaan ja tunnin päästä mä toivon nukkumatin koputtavan pitkästä aikaa ajoissa mun ovelle.

Joku on hullu ja joku on kaunis?

2012-01-30T14:55:00.004+02:00

Liian paljon leipää tänään, olempas läski mietin ja syön lisää. Istun koneelle ja katson täydellisiä jalkoja, käsia, mahoja, perseitä. Täydellisiä kasvoja, hiuksia, meikkejä ja vaatteita. Jokaista kuvaa yhdistää se, että tytön vartalo on todella laiha/timmi. Katson omaani, yksikään kohta minussa ei saa kiitosta. Olen pullasorsa ja helvetin ylpeä siitä.......

Tänään piti alkaa kunnon tsemppaus, mutta no niin.. Päivä ei ole menetetty jos en syö tänää enempää. Jos teen lihaskunnon ja käyn lenkillä. Ja mä aion tehdä sen, koska mä haluan olla jonain päivänä se täydellinen tyttö, jolla on hienot hiukset, meikit, vaatteet ja kaikkea sitä ylläpitää kaunis vartalo. Ja mä aion olla se tyttö, joka mun kuuluukin olla kesään mennessä.

Poika tahtoo mua ja mä tahdon sitä, mutten tiedä, mä en taida olla valmis sellaiseen. Mun pitäis vihata sitä, niin kaikki sanoo ja mä ymmärrän sen. Mutta entä jos voisin vaan pitää sen kanssa hauskaa joskus, tietäen ettei me olla pariskunta eikä koskaan tulla olemaankaan enää. Ristiriitaiset tunteet.

Day after day, I hope for a better day.

2012-01-29T14:33:00.003+02:00

Kaikkea uutta ja jännää on tässä taas ilmennyt (lähinnä pojan suhteen). Mielialani ovat menneet älyttömän rajusti vuoristorataa. Välillä en ole voinut lopettaa nauramista ja olemasta iloinen vaan kaikesta ja yhtäkkiä olen taas pitämässä veistä ranteellani itkien.

Tällä hetkellä en osaa sanoa miltä tuntuu, sekavalta, liikaa ajtuksia päässä, mutta juuri tällä hetkellä ei mikään hirveä ahdistus vaivaa. Yritän nyt tosissani keskittyä laihdutukseen, sillä minä haluaisin oikeasti olla kesällä edes vähän sidettävämmässä kunnossa. Aion myös keskittyä mielenterveyteni parantamiseen, opetella rakastamaan (edes hyväksymään) itseäni, jotta pärjään yksin. Jätän entisen poikaystävän omaan arvoonsa enkä todellakaan halua uutta suhdetta. Etsin töitä ja sen oman kämpän. Lähden ulkomaanmatkalle. Kaikki tämä ennen kesää. Kesällä olisin kauniimpi, olisin rannalla ystävien kanssa ja joisin alkoholia ja tutustuisin uusiin ihmisiin.

Tunnen toivon pilkahduksia sisälläni. Tiedän, että seuraava postaus voi olla taas jotain järkyttävää angsti paskaa, mutta kerron silti, että nyt tuntuu tältä. Mä toivon, että lääkäri määräis mulle unilääkkeet, toivon, että uskaltaisin soittaa sinne psykologille. Toivon, että pääsen koulun kanssa johonkin päätökseen ja alkaisin kohta lukea terveystiedon kirjoituksiin.

ps. uusia lukijoita, tervetuloa !

Fuck my broken heart, fuck my broken mind, fuck every fucking thing

2012-01-26T15:43:00.003+02:00

Poika ei vastannu koskaan tohon viestiin. Nyt se kyselee normaalisti kuulumisia, ikäänkuin mitään ihmeellistä ei taaskaan olisi tapahtunut. Linkitti minulle biisin Nomy - You and me. Haistan piilovittuilun, sen nautinnon, koska se tietää satuttavansa. ~~Ja mua ei edes sureta~~, mua suututtaa.

Tutkin biisin sanoja ja mietin mitä yrität, mitä haet. Linkitätkö mulle vaan biisin josta pidät niin kuin joskus ennenkin vai yritätkö viestittää biisin sanoilla jotain. Epätietoisuus on pahinta. Ylianalysointi pahinta.

Väsyttää, ärsyttää. Keskiviikkona tohtorille puhumaan, luoja rukoilen unilääkkeitä. Äiti oli puhunut ystävälleni, sanoi että on huolissaan ja kysyi onko mulla kaikki hyvin, kun olen aina niin alakuloinen. Kertoi myös, ettei enää osaa pyytää multa anteeksi vaikka onkin satuttanut mua niin pahasti. Ei me enää moneen vuoteen olla pyydetty anteeksi. Viha on patoutunut, mutta ehkä äiti välittää, ehkä se on huolissaan, ehkä se on pahoillaan kaikesta mitä se on mulle sanonut. Ehkä. En osaa suhtautua.

Älä itke lapsi sisälläni, älä itke enää

2012-01-24T14:57:00.003+02:00

Eilinen yö oli kamalin tähän mennessä. Mä makaan sohvalla, pohjana muutama lääkepillerini ja lasissa viinaa. Kello 03.30 ja mun piti herätä reilu parin tunnin päästä. Mä olin maannut sohvalla yli 4 tuntia tuijottaen tv:tä juoden aina hiukan lisää. Aluksi mä itkin sitä mikä musta oli tullu, muistelin kaikkea, mutta vähän ajan päästä väsymys, lääkkeet ja alkoholi tekivät tehtävänsä ja mä olin turta. Katsoin tv:tä tajuamatta mitään ohjelmista, kellonajasta tai maailmasta mun ympärillä. Olin tyhjä, kuin aivokuollut. Nukahtelin 5 minuutin pätkissä ja heräsin täristen. Vähän ennen 5 siirryin luovuttaneena sänkyyni ja nukahdin.

Aamulla oloni oli hirveä. Olin väsynyt ja ahdistunut, mutta mä pakotin itseni kouluun ajoissa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja pysyin urheasti koulussa koko päivän. Välillä kuvat ja tunteet viime yöstä palasivat mun päähän ja mua oksetti, kuinka alas voin vielä vajota. Ja ajattelin hämmentyneen hetken mitä tapahtuisi jos joku tietäisi, nauran ystävieni kanssa ja kukaan ei tajua mitä olen tehnyt yöni.

Aamulla sain viestin pojalta "onks sul mitään vkl?" Mä esitin ystävilleni, että mua ärsyttää ja puhuin ääneen miten toivon sen jättävän mut rauhaan. Vastasin: "etten ole suunnitellut mitään vielä?" Nyt tosta on kulunu monta tuntia, aivan vitun monta tuntia. Se tekee tän tahallaan se satuttaa mua tahallaan, ei se aio vastata enää mitään. Mä tunnen oloni jälleen taas niin pieneksi ja yksinäiseksi, heikoksi, lapseksi.

Just Breathe

2012-01-23T00:17:00.002+02:00

Vaikka se on tatuoitu mun ranteeseen, en silti osaa nyt hengittää, mä en pysty tähän enää.

When a heart breaks, no it don’t break even..

2012-01-21T22:45:00.005+02:00

"When you try your best, but you don't succeed
When you get what you want, but not what you need
When you feel so tired, but you can't sleep
Stuck in reverse.

And the tears come streaming down your face
When you lose something you can't replace
When you love someone, but it goes to waste
Could it be worse?

And high up above or down below
When you're too in love to let it go
But if you never try you'll never know
Just what you're worth."
Coldplay - Fix You

Älytön ahdistus, ikävä ja yksinäisyys. Mä seison samassa paikassa keskellä metsää missä tasan vuosi sittenkin seisoin. Nyt olen vain entistäkin rikkinäisempi, ahdistuneempi ja onnen hetkistä on entistäkin vaikeampi saada kiinni. Silloin itkin ahdistusta koska poika oli niin ihana ja mua pelotti, nyt mä itken sitä että se ihminen oli niin suuri osa elämääni, kaikki hyvät muistot eivät ole edes totta, ne olivat valhetta ja nyt ei enää mitään. Miten sen voi ymmärtää, hyväksyä?

Synttärini ei ollut kovinkaan mahtava, mä olin masentunut paska. Lähdimme aikasemmin baarista pois, koska tahdoin vaan kotiin itkemään. Menin yksin vessaan ja mä olisin niin paljon tahtonut olla kotona veitseni kanssa. Ystävä seuras ja kysyi mikä on. Hymyilin ja sanoi ettei mikään. Hän sanoi ettei tarvitse valehdella, jolloin vaihdoin puheenaihetta ja menimme takaisin pöytään, loppuillan esitin enemmän, valehtelin enemmän, olin niin onnellinen..

Nyt mä avaan viinapullon korkkia ja syön muutaman pamin vain nukahtaakseni, turruttaakseni itseni, kipuni, vihani, suruni. Toivon salaa kuolemaa ja nielen suolaisia kyyneleitä, ehkä merkkaan veitsellä käteeni taas yhden illan, jolloin epätoivo ja heikkous ovat minut vallanneet. Ja vaikka hetkittäin luulen pärjääväni ilman poikaa, ei se mene niin, mä antaisin elämäni siitä, että se soittais ja pyytäisi mua sen viereen yhdeksi yöksi nukkumaan, ja mä valvoisin silittäen sen kättä mun ympärillä ja tuntisin lämpimän hengityksen niskaani, mä kuolisin vain sen hetken takia..

Pääni ja sydämeni eivät kestä enää yhtää päivää eikä yötä. Mä tahdon pois, mä tahdon tämän mun sisältä pois.

Kaikki sanoo, että luovuttaminen on helppoa, pois kuoleminen olisi vaan helpompi vaihtoehto. Elämästä ja elämänilosta taistelu on paljon vaativampaa. Mutta mä olen ollut jo vuosia näiden kahden asian välissä jumissa. Ei luovuttaminen ole yhtään sen helpompaa kuin elämästä taistelukaan, ei se ole, siitä kertoo esimerkiksi se, että mä olen edelleen täällä. Toivon, että uskaltaisin joko luovuttaa ja kuolla tai elää taas. Koska mä en tee kumpaakaan, en taistele elämäni puolesta enkä tee lopullista liikettä luovuttamisenkaan suuntaan. Koska mun ainut toive olisi kuolla onnellisena, siksi en voi tappaa itseäni. Mun täytyy saada tuntea hetken ajan miltä tuntui olla aidosti onnellinen, sitten mä voin luovuttaa.

Happy B-Day to me..

2012-01-20T00:35:00.002+02:00

Hyvää syntymäpäivää minä. Tuntuupa taas vitun hienolta, että on eletty yksi masentunut ikävuosi lisää. 19 vuotta, saavutus sekin, tuntuu turhalta, vanhalta, lapselliselta, yksinäiseltä. Sain tatuointini, rakastan sitä kovasti, olen siitä onnellinen.

Opon kanssa keskustellu ei mennyt suunnitelmien mukaan, pitäisi varata aika lääkärille ja koulupsykologille. Opo ilmoitti ettei voi pakottaa mua puhumaan asioistani, mutta vakuutteli että 100 % varmuudella koulupsykologi auttaa minua. Hymyilin vaisusti ja olin hiljaa. Opo ei ymmärtänyt, että kaikki menee päin helvettiä, ettei mun ahdistus/stressi/koulun lopetus suunnitelmat ole sitä normaalia abeille kuuluvaa, vaan mä olen erillainen nuori. Ehkä hyvä näin, emmä tahdo puhua, mistään, kenellekkään.

Where is my happy ending?

2012-01-18T00:18:00.004+02:00

Huomenna uus yritys tavata opo, ahdistaa aivan suunnattomasti. Keskustelin pojan kanssa tänään, kaikkea niitä näitä, kuulumisia. Olin ensimmäistä kertaa ystävällinen, käytin hymiöitä yms. Ehkä mä olen valmis esittämään sille että mulle kuuluu hyvää, ettei satu enää. Ehkä mulla ei oo mitään syytä olla sille katkera ja tyly netin välityksellä, kun en kuitenkaan näe sitä kasvotusten koskaan ja näin on helppo valehdella olevansa iloinen.

Tänään oli hyvä päivä. Mutta kuten tavallista yöllä mua ahdistaa valvoa ja miettiä yksinäsyyttäni. Jospa söisin viimeisestä levystäni nyt muutaman lääkkeen ja yrittäisin uskotella itselleni että voin nukahtaa. Huomenna ruotsia, opo ja kuntosalille, tosin kaveri sanoi että mennään hakemaan hesemättöä, odotan innolla..

En voi viiltää, ei lisää jälkiä, ei enää, ei nyt. Viikonloppuna ehkä, olen sairas.

uusia lukijoita, tervetuloa ♥

Mä oisin ennen vaik kuollu sun puolest ja noussu vaik kuolleista poistaa sun kipus

2012-01-16T17:29:00.003+02:00

Mä en kaipaa; sun tuoksuu,
mä en haluu; sun viereen,
mä en usko; sun valheit,
mä en ikävöi; en paljoo.
Ajat on muuttuvii,
hajotin kukkaruukkusi,
sä väsytit mut uuvuksiin,
on pakko laittaa luukku kii
En anna kastua
mun poskien mä vastustan
sitä tunnetta hassua;
Mä en r****ta sua..

Tapan sut mun sydämmest en kaipaa sua.
Pyhimys - mä en rakasta sua

En osaa vaan olla, ketju mun ympärillä nolla nolla nolla

2012-01-16T01:21:00.003+02:00

Minulta loppuvat lääkkeet, mitä minä teen, ahdistaa aivan vitun paljon, tekisi mieli repiä sydän irti rinnasta. Mä en jaksa ikävöidä kusipään perään, mä en jaksa ikävöidä valheen perään. Mä halua nukkua ja hymyillä.

Menen tupakalle, yritän rauhoittua, keskittyä englannin tiivistelmään. Mutta mun katse harhailee, mun ajatukset harhailee. Mietin vain veistä pöydälläni, eilisen lupauksia ystävälleni etten viiltelisi, mutta mä olen heikko.

Tahdon tukahduttaa tämän kivun sisälläni. Mutten tiedä miten.

I had to learn what I've got, and what I'm not

2012-01-15T12:06:00.003+02:00

Kuten pelkäsinkin, mun viiltelyjäljet tuli puheeksi. Mentiin baariin parin kaverin kanssa, olimme tosi humalassa. Löin oikean olkapääni oveen. Vähän ajan päästä kaveri katsoo mun vasenta olkapäätä ja alkaa järkyttyneenä vessassa selittämään kaikkien kuullen että miten tollaset jäljet voi tulla.. Oloni oli kiusaantunut ja hetken hämmentyneiden puheiden jälkeen kaveri tajusi. Loppuillan se halaili mua, sanoi olevansa huolissaan ja käski olla tekemättä niin enää. Ja mä hymyilin vaan, sanoin, että kaikki on hyvin, ei enään.

Sain tietää rakastamastani eksästä taas uusia asioita, joita en olisi halunnut kuulla. Olen onnellinen hänen puolestaan, vaikka se tarkoittaakin sitä, että minuun sattuu. En kuitenkaan itkenyt, itken aina hänen takiaan joko baarissa tai kun tulen kotiin. Tällä kertaa en. Poika oli soittanut minulle 4 aikaa yöllä, olen surullinen, että olin jo nukahtanut ja toisaalta helpottunut. Olisin vaan pettynyt, koska kännissä se haluaa mua, muttei enää tänään.

Oloni on kaikesta huolimatta ihan ok. Painoni on pudonnut ja minulla on maailman ihanimmat ystävät. Torstaina saan kauvan kaipaamani tatuoinnin ja perjantaina saan laittaa päälleni uuden mekon ja uudet korut. Kiharran hiukseni ja tiedän, että tunnen itseni kauniiksi sen hetken. Ja aion pitää hauskaa rakkaimpieni kanssa ja olla humalassa. Pitää vaan selvitä taas viikko eteenpäin koulun kanssa.

Do you ever get tired of pretending to be strong?

2012-01-14T02:23:00.002+02:00

En mennyt kouluun, en mennyt opon kanssa keskustelemaan. Olin liian väsynyt ja ahdistunut. Olen typerä..

Tulin juuri kotiin ystäväni luota, jossa hengailimme porukalla, söimme ja katsoimme jotain hömppäleffaa, joka oli ällöttävän romanttinen. Suhtaudun sellaiseen nykyään katkeruudella. Oloni on äärimmäisen masentunut, olen kylmissäni ja ahdistunut. Ja minä kaipaan sinua. Olet paikalla (facebook), muttet enää puhu minulle, koska minä kielsin. Mutta nyt tuntuu että kuolisin, mutta kai tämä helpottuu ajan kanssa.

Itkettää hirveästi, mutten pysty itkemään. Kuuntelen koskettavaa biisiä toistona ja kirjoitan tätä tekstiä. Minua pelottaa, koska tahdon taas satuttaa itseäni. Tänään olen toivonut kuolemaa enemmän kuin ikinä, enkä tiedä miksi.

Kaikki ympäriltä hävii, tuntuu ku rakentaisin riippusiltaa galaksien väliin

2012-01-12T00:28:00.005+02:00

Viiltelyjäljet ovat kirvelleet ja polttaneen koko päivän olkapäässäni. Olin ystäväni kanssa shoppailemassa. Sovittelin ahdistavassa suuressa kopissa mekkoja tuleville syntymäpäiväjuhlilleni. Jokainen seinä oli tehty peilistä. Ystäväni asteli katsomaan minua ja hän näki, aivan varmasti näki punaiset viillot kädessäni. Hänen katseensa peilin kautta oli kiusaantunut, peitin jäljet kädelläni ja halusin vajota maan alle. Häpeän. Tiedän ettei ystäväni ota aihetta esiin, paitsi ehkä humalassa ja siksi tuleva baari-ilta ensiviikolla pelottaa minua. Mitä jos muutkin ystävät näkevät, mitä jos en muista pitää bleiseriä päälläni koko ajan. Minä en halua puhua heille, en halua selittää.

Tänään oli ihana päivä muuten, kotiin tulin vasta vähän aikaa sitten. Koulussa olin jälleen vain yhden tunnin, koska en pääse aamulla sängystä ylös. Mutta muuten päivä oli ihana, kaupungilla ja ystävän luona hengailua. Illalla taas vauvan ja H:n seuraksi. Nyt kotona lihavuuteni ahdistaa. Yöt ovat minulle kuolemaksi. Masentaa taas, enkä tosiaan halua enää yhtää jälkeä käteeni. Seuraava jälkikäteeni saa luvan olla viikonpäästä tuleva tatuointi päivä ennen syntymäpäivääni, lahja itselleni. Olen innoissani ja toisaalta vähän peloissani, mutta en tule katumaan. Ranteeseen tulee siis kaunokirjoituksella teksti "just breathe". Mulle toi tarkoittaa monta asiaa. Lähinnä paniikkihäiriöön ja ahdistukseeni liittyen. Pitää vain hengittää, unohtaa kaikki muu ja hengittää, mitään muuta ei tarvita.

Olen jälleen hyvin väsynyt ja tahtoisin jo nukkua, ennen kuin ahdistus pahenee. En jaksa tuijottaa tietokoneen ruudulta facebookkia ja odottaa että olisit sielä ja puhuisit kanssani niin kuin ennen joka yö. Joko mä voisin olla vahvempi ja nukahtaa? Ymmärtää että et ole koneella enää, koska vietät yösi jossain muualla, jonkun muun kanssa..

I cannot sleep, I cannot dream

2012-01-10T23:52:00.004+02:00

Yhtäkkiä olen taas pohjalla. Pidätän kyyneleitäni ja vedänveitsellä käteen punaisia viivoja. Miten yllättäen mä taas ikävöin sua enemmän kun mitään ja sattuu eniten ettet ikävöi, että olet onnellinen ilman minua, sinulla on tyttöjä vaikka muille jakaa. Väännät veistä rinnassani, murrat sydämeni vieläkin pienempiin palasiin.

Minä en halua rakastua enää koskaan, minä en tahdo enää uskoa yhtää kaunista sanaa, minä en halua että kukaan koskee minuun enää. Minä en tahdo tuntea enää mitään.

Minä vihaan itseäni, vihaan heikkouttani. Haluan nopeasti oman asunnon, lopettaa koulun. Tahdon olla siellä yksin, seota, unohtaa kaiken, kuolla.

Minä tahdon unohtua jonnekkin, kadota, työntää kaikki läheiseni pois, minä en halua enää olla olemassa. 6 panacodia väsyttämään, tarjoamaan euforisen olon, missä on alkoholia, en löydä. Tärisen.

One day, you'll get sick of saying that everything's alright.

2012-01-10T02:02:00.004+02:00

Kello on kohta puoli kolme yöllä, olen väsynyt, olen niin väsynyt. Mutta en saa unta, pääni tuntuu oudolta lääkkeistä. Turhaan syön niitä, mutten voi itselleni mitään. Nukahdin viime yönä 5 aikaa, pyörin sängyssä outojen ja harhailevien ajatusteni kanssa 4 tuntia. Nukuin yhden tunnin ja 7 jälkeen astelin kylmään pakkaseen ja kouluun taas pitkästä aikaa. Kaikki tuntui heti niin paljon vaikeammalta. Varasin ajan opolle perjantaiksi, mun täytyy päästä pois tuolta, mua pelottaa.. Toivon, että se ymmärtäisi.

Huomenna pitää lintsata yksi tunti, koska en ole tehnyt tehtäviä, en jaksa vaikka minulla olisi nytkin hyvin aikaa, koska nukkumaan en uskalla mennä taaskaan pitkään aikaan. Musta tuntuu että mun keho pettää tämän elämäntyylin takia. Kipulääkkeitä, kahvia, tupakkaa, ikuinen unettomuus, liian vähän liikuntaa, liian epäterveellistä ruokaa ja alkoholia. Olen väsynyt ja jokainen paikka kehossani sattuu.

Tänään tunteeni ovat menneet vuoristorataa. Hetken iloisia hetkiä ystävien kanssa, paskan puhumista eksästä ja hänen teoistaan. Vanhan kaverin näkeminen. Saan pian rahani, katselin kämppää ja tällä viikolla varaamaan aikaa tatskalle. Masennuksen tunteita läskejäni & koulua kohtaan. Pieni ikävä taas. Etääntynyt ystävä. Yleinen ahdistus ja väsymys. Mennään päivä kerrallaan, huomenna voisin raahautua salille koulun jälkeen, vaikka se tuntuukin tuskaiselta väsymyksen kanssa. Pakko tehdä tälle ruholle jotain..

Jälleen uusia lukijoita, kiitos ♥

I still have hope

2012-01-08T17:04:00.004+02:00

Poika lähettää yöllä humalassa viestin, jossa pyytää mua joskus sinne, ehkä yöksi tai vaan tupakalle. Olisi kuulemma kiva nähdä. Hetken aikaa mä tunsin itseni vahvaksi ja sitten aamulla luin tän viestin. Mä vastasin monta tuntia myöhemmin, ettei hän taida tosissaan tarkoittaa mitä sanoi. Toisaalta toivon, että se olisi ollut totta, mutta tiesin että vastaukseksi saisin: "sori olin kännissä, en peru sanojani, muttei siinä olisi mitään järkeä.."

Koko päivän kuljin sumussa, olin kummitytön kastetilaisuus, mulla ei ollut sopivaa hetkeä kertoa ystävälleni tästä. Mutta papin saarnatessa puolituntia ja mun seistessä pieni tyttö sylissäni, mä olin iloinen. En voinut olla hymyilemättä lapselle, ystävälleni joka itki ilosta ja hänen sukulaisilleen, jotka kaikki katsoivat meitä niin onnellisina. Mä tunsin oloni tarpeelliseksi, mulla on paikkani tässä maailmassa. Jossei muuten niin parhaan ystäväni ja hänen pienen vauvansa tukena.

Mä en tiedä valehtelenko itselleni, mutta jatkan silti sanoen, että kaikki on joskus hyvin. Mä voisin nyt keskittyä laihduttamiseen ja kaikkeen hienoon. Lopettaa koulun ja miettiä tulevaisuutta. Mulla on vielä paljon mahdollisuuksia. Mitään ei ole vielä menetetty.

Humala hakuista juomista

2012-01-07T03:37:00.002+02:00

Humalassa, mä itkin mielenterveyslääkäriksi opiskelevalle pojalle baarissa ett' oon ruma ja kukaan ei halua mua ja ainut joka väitti mua kauniiks jätti mut. Se sanos mulle et oon kaunis ja älä vittu jää märehtii yhtö sydänsurua, mä olen nuori (kohta 19 yhyy) ja mulla on koko elämä aikaa.

Mä tapasin söpön, unelmieni jätkän joka halus tulla mun luo ja sanos että silmäni ovat kauniit, mutten tajunnu kysyy sen nimeä, harmittaa, se oli ihana, sen katse porautus suoraa mun läpi.

Itkin myös eksäni perään, se sanos mulla eilen, et ei haluu seurustella ja haluu mua nyt mut ei välttämättä huomenna. Hetken kirpasi, mutta sitten helpotti, vihdoin se sanos suoraan, en voi enää unelmoida sen perään. Olen iloinen, muutan pian omaan kämppään ja hommaan tatuoinnin. Mä selviin kyllä.-

Minä en ole mitään

2012-01-05T02:20:00.003+02:00

Paljon uusia lukijoita pus ♥
Anteeksi, en vastaa kommentteihinne, en kirjoita tänne, enkä kommentoi blogeihinne. Oma tietokoneeni on hajonnut, kaikki valokuvat vuodesta 2007, kaikki muistot, kaikki tiedostot ovat kadonneet. Tätä minä kaipasinkin.. Mutta joka tapauksessa pahoittelen koko sydämestäni, että olen tälläinen. En edes kehtaa luvata ryhdistäytyväni blogin ja teidän suhteenne, koska petän sen lupauksen kuitenkin. Blogi on minulle kuitenkin tärkeä niin kuin jokainen lukija ja voimia antavat kommenttinne.

Erostamme on nyt vähän yli kuukausi. Silti joka ilta mä itken ikävästä ja muistelen jokaista suloista sanaa mitä sanoit mulle reilu vuoden aikana kun toisemme tunsimme, valvon 5 asti aamulla, koska en saa unta. Olen henkisesti koukussa kipulääkkeisiin, syön niitä koska ne väsyttävät ja antavat hetken euforisen olotilan. Olen säälittävä, iltaisin peilistä katsoo väsynyt tyttö jonka tummat meikit ovat valuneet poskille ja jonka silmät kiiltävät punaisina lääkkeistä.

En tunnista enää itseäni, en tiedä mikä on elämäni. Itken menneisyyden takia ja pelkään tulevaisuutta. En osaa elää tätä hetkeä, en osaa elää. Minä vain olen, menen ja hymyilen. Valehtelen päivät itselleni ja muille. Yöllä valvoessani ja ottaessani taas muutamat lääkkeet kylmän veden kanssa itkien, todellisuus iskee vasten kasvojani. Sinä hetkenä en voi valehdella itselleni ja ketään muuta ei ole paikalla. Vain minä, säälittävä suuri minä ja yö ympärilläni.

Kuten äitini minulle pari päivää sitten sanoi, minä olen arvoton luuseri jolla ei ole tulevaisuutta. Minä en ole mitään, minulla ei ole merkitystä itselleni eikä kenellekkään muulle. Minä olen arvoton.

Minä annoin elämäni pojan käsiin, poika oli minun määritelmäni onnellisuudesta. Koskaan ei saisi antaa kaikkeaan toiselle, koska loppujen lopuksi jäljelle jää vain minä. Miten voi olla onnellinen, kun on antanut itsensä oppia, että vain yksi ihminen voi tehdä sinut onnelliseksi. Minä en ole mitään. Minä en tunne muuta kuin kipua. Hymyilen euforiselle ololleni nyt ja itken surusta, hymy huulillani.

Pretending everything is alright when it ain't, really isn't working

2011-12-20T00:03:00.003+02:00

Ottakaa tämä pahaolo pois, auttakaa joku, mä en kestä enää. Mä en voi elää ilman sua, mä en vaan voi, kumpa olisin ollut parempi, kumpa olisin ollut kauniimpi tai iloisempi, hauskempi tai jotain, ihan mitä vaan sun vuoksesi, vaikka mä en merkkaa sulle mitään. En nuku enää ikinä, mä vaan istun ja tuijotan seinää, itken välillä ja olen vaan. Huomenna uusintakokeet, mulla ei ole kirjaa ja mä en nuku taaskaan yhtään. Ota mut takaisin, auta mua, tee musta taas onnellinen valheillasi.

Olen irtautunut maailmasta, kävelen ihmismassan joukossa sateisina päivinä, kaikki häly ja ihmiset katoaa mun ympäriltä. Kuulen surullisen biisin toistona mun korvissa, katson kun sadepisarat tanssivat kaupungin harmaata asfalttia vasten ja maailmassa on vain minä ja suuri tumma ahdistus sisälläni.

Normaali elämäniloinen ihminen selviää ajan kanssa vaikka sen sydän on lyöty tuhansiin palasiin, mä en ole normaali, mä en ole elämäniloinen, ei mulle kannata selittää sitä tekopyhää paskaa, että aika parantaa haavat. Hymyilen näille ystävien lohdutus yrityksille, vaikkeivat ne auta mitään. Poika oli mun ensirakkaus, ensimmäinen ihminen jolle kerroin kaiken, KAIKEN. Ensimmäinen joka sai mut tuntemaan jotain sellaista mitä en tiennyt olevan olemassa. Olin turvassa, onnellinen ja rakastettu. Ja aivan yllättäen olenkin vain tummahahmo joka säälittävänä itkee ja ikävöi ja yrittää kerätä tuhansia sirpaleita kokoon. Mä olen muutenkin osissa, en ehdi korjaamaan sydäntä.

Mä haluan vaan nukahtaa enkä koskaan herätä, onko se liian paljon pyydetty. Enkö mä jo ansaitsis olla vapaa, onnellinen?

I have died everyday waiting for you

2011-12-13T17:44:00.003+02:00

Kiitos kommenteistanne, tämä on "olen oikeasti elossa, vaikka sisältä tyhjä ja kuollut -ilmoitus." Olen liian pelokas ja heikko paska tappamaan itseäni, mä yritin, mutta en voi, en vaan voi, vaikkei mulla ole mitään mikä pitäis mut kiinni tässä elämässä. Voikohan mua enää mikään pelastaa.

tired of everything

2011-12-06T02:54:00.004+02:00

Hieman humalassa, ikävöin ja olen vihainen. Kaikki mitä mulla ja pojalla oli, oli valhetta. Sä et välittänyt musta, sulla oli toinen. Olen katkera, surullinen ja silti tahtoisin olla vierelläsi nyt kovasti tai edes kuulla äänesi, muttei niin voi tehdä. Olen väsynyt tähän.

2011-12-02T20:24:00.000+02:00

Sä jätit mut, äsken juuri palasin kotiin. En tiedä mitä teen, ikinä, EI ikinä ole tuntunut näin pahalta, mä rakastan sua, tapan itseni.

Please stop ignoring me, please

2011-11-28T20:53:00.003+02:00

Mä olen sekaisin, mä puhuin sulle, mutten tiedä mitä tapahtuu. Odotan viikonloppuun ja näen sut, sitten voidaan puhua. Mä en kestä. En saa unta, olen laihtunut (mikä on tietenkin hyvä asia), koska ruokahaluni on kadoksissa. En voi kun itkeä ja miettiä tätä asiaa. On kaksi vaihtoehtoa, sä olet joka pettänyt mua tai kaipaat vapautta ja haluat erota. Mä odotan kauhulla.

Please don't leave me

2011-11-25T19:00:00.005+02:00

Me ei olla puhuttu mitään, me ei olla nähty nyt 2 viikkoon ja yksi viikko vielä edessä. Sä lähetit mulle viestin, että meidän pitää puhua, mutta et kuitenkaan halunnut mua sinne nyt viikonloppuna, koska menit ilmeisesti juomaan.. En tiedä pojan elämästä mitään, en tiedä mitä sille kuuluu, en mitään.

Ja mä olen itkenyt hysteerisesti joka päivä, koko ajan, nytkin. Koska mä kyllä tunnen ettet sä enää ikävöi, rakasta, etkä halua nähdä. Ja mä rakastan sua enemmän kuin omaa elämääni ja ikävöin enemmän kuin mitään. Ja mä pelkään, mitä mulle tapahtuu kun en enää saa sun rakkautta. Mitä mulle tapahtuu, kun en enää koskaan herää sun vierestä, en nää sun hymyä, en kuule kun sanot että rakastat, en tunne sun lämmintä hengitystä, enkä sydämen lyöntejä kun pidän päätäni rinnallasi.

En kestä elää ilman sinua, minä kuolen lopullisesti, jos sanot ettet halua olla kanssani enää. Koska poika on ainut ketä olen koskaan rakastanut, kenet olen koskaan halunut. Minä tapan itseni, jos jätät minut, tiedän sen.. Olen niin väsynyt, eihän kukaan voi minua rakastaa. Olen liian iso, epävarma, ruma ja typerä.

Mä en kestä enää, koeviikko, en ole lukenut, en ole syönyt, en ole nukkunut.

It's sad when you get hurt so much, you can finally say "I'm used to it."

2011-11-20T23:57:00.004+02:00

Kiitos jälleen kommenteistanne, olen laiska paska enkä taaskaan jaksa vastata blogeihinne, luen blogejanne ahkerasti ja pyydän anteeksi etten kommentoi niihin, pitänee ryhdistäytyä!

Mä olin sulle kylmä, vihainen, katkera. Lähetit mulle lempeitä viestejä koska ikävöit, mutta mä olin vihainen. Yritit soittaa, en vastannut, sanoit että rakasta mua, en vastannut. Lähetit viimeisen viestin, en vastannut. Me ei olla puhuttu sen jälkeen ja edessä on vielä 2 viikkoa kun ei nähdä, yhteensä siis 3. Ja mitä pidempää olen näkemättä sua, sen katkerammaksi ja epävarmemmaksi mä muutun.

Mulla on ikävä sua ja mä rakastan sua ja tahtoisin pyytää anteeksi käytöstäni. Mutta en tee mitään, istun koneella ja odotan sulta viestiä, odotan, että sä puhut mulle. Vaikka tiedän ettet tee niin. Mua pelottaa.

Olen itkenyt koko vikonlopun. Eilen A haki mut niille koska itkin yksin kotona, se oli ihanaa. A oli hiljaa ja mä itkin vaan kaikkea pojasta. Se oli hämmentynyt, luuli, että mä olisin ollut onnellinen. Mutta enhän mä osaa olla, kaikesta saa ongelman ja en osaa ikinä arvostaa sitä mitä minulla on.

Tunnen oloni jälleen enemmän masentuneeksi ja epävarmemmaksi. Vihaan itseäni, kaikkea minussa, miksi olen tälläinen? Ei kukaan voi mua rakastaa. Olen yksinäinen ja väsynyt. Edessä taas uneton yö ja pöydällä veitsi.

EDITH.
Mä pyysin anteeksi, sä sanoit ettei mun tarvitse. Mä sanoin etten tee sua onnelliseksi ja vastasit että totta kai teet. Menit nukkumaan. Itken huoneessani enemmän kuin ikinä ja ahdistun, enkä tiedä mikä mulla taas on. Miksi kaikki on niin vitun vaikeeta. Miksi mä olen niin surullinen, miksi kehitän päässäni kaikesta niin ahdistavaa ja vaikeaa. Mä olen lopunuupunut kaikkeen tähän. Tahdon pois.

Ja ongelmii ei voi paeta maailman ääriin.

2011-11-11T18:35:00.004+02:00

Masennuksen ja ahdistuksen multihuipentuma. En halua lähteä minnekkään. Poika lähtee juomaan ja mä istun kotona. Itken, ahdistun, pelkään ja kärsin epätietoisuudesta. Olen mustasukkainen kaikesta, mutten sano mitään. Olen vihainen.

Paras ystäväni H on vihdoin synnyttänyt (jotkut saattavat muistaa tämän vielä)! Minusta on siis tullut maailman suloisimman pienen tytön kummitäti. En ole nähnyt H:ta tai vauva vielää livenä, odotan hänen soittoaan kärsimättömästi. Harmi, että välissämme on edelleen yli 100km. Onneks ystäväni muuttaa vuoden lopussa takaisin tänne naapuriini, olen tästä niin onnellinen, ikävöin häntä.

Olen yksinäinen, syön liikaa ja en jaksa enää. Tahtoisin jättää poikaystäväni vaikka rakastan häntä, tahtoisin olla yksin, tahtoisin kuolla, masentua lisää. En tiedä, olen sekaisin sisältä.

I Found Love

2011-10-28T14:34:00.003+03:00

It's like your screaming and no one can hear
you almost feel ashamed that someone could be that important
that without them you feel like nothing
no one will ever understand how much it hurts
you feel hopeless like nothing can save you
and when it's over and it's gone
you almost wish that you can have the all the bad stuf back
so that you could have the good.

Päivät ei toisistaan eroo

2011-10-27T00:51:00.004+03:00

Kiitos kaikille kommenteistanne, olette ihania, tsemppiä jokaiselle ♥

Olen niin rikki sisältä. Olen niin väsynyt. Meinaan murtua koulussa ja alkaa itkemään, mutta kokoan itseni, hymyilen ja nauran ystävien kanssa. Kotiin tullessa itken ja menen sänkyyn makaamaan, mietin elämää, mietin liikaa.

Ja mä olen niin valmis luopumaan kaikesta, koska en jaksa. Sä olit ainut hyvä asia mitä mulle tapahtui, mutta olisihan mun pitänyt tietää, että se oli liian hyvä ollakseen totta.

Viikko kulkee niin hitaasti, aika tuntuu pysähtyneen. On vain minä, surullinen minä ja tuijotan kelloa huoneessani, odottaen seuraavaa samanlaista päivää. Enkä saa edes unta. Koska tämä kaikki loppuu. Loppuuko se koskaan vai pitääkö se itse lopettaa.

En jaksaisi enää itkeä, en halua olla enää surullinen, en halua. Miltä tuntuu olla iloinen, huoleton? Mä en enää muista. Vihaan tätä, vihaan itseäni, vihaan kaikkea. Sinua en osaa vihata, mä olen vain niin surullinen.

I’d rather be hurt by the truth than protected by a lie.

2011-10-24T08:23:00.003+03:00

Poika lukitsee oven ja soittaa musiikkia, hengittää syvään ja sanoo ne sanat, jotka jotenkin jo arvasin tulevan, mutta silti ne kuullessani tuntui, että kaikki hajoaa. Hän suuteli toista naista pari viikkoa sitten. Poika selittää itkien, pyytää anteeksi ja vannoo rakkauttaan. Mä odotan hiljaisuutta ja sanon, että mun täytyy lähteä.

Itken hänen sylissään ja sanon "tämän takia en halunnut seurustella, koska pelkään, että mua sattuu ja elämässä on muutenkin tarpeeksi paskaa, en tarvitse tälläistä." Sanon hänelle kaiken pahan sydämestäni, sanon ettei hän halua olla kanssani, en ole tarpeeksi hyvä. Poika itkee, sanoo etten saa lähteä näin. Pitkän itkemisen ja kinastelun jälkeen, mä jään yöksi hänen vierelleen. Ja hän vakuuttaa haluavansa olla hyvä poikaystävä ja lupaa olla tukenani aina.

Vaikka asia sovittiin, jokin mun sisällä kuoli taas pois. Viimeinenkin toivo siitä, että ihminen voi olla hyvä, usko siihen että hän oikeasti rakastaa minua, usko meihin.. Ja näin olen taas tyhjä sisältä ja odotan tunnotonta päivää.

Tunnen oloni typeräksi, sinisilmäiseksi ja petetyksi. En tiedä vedänkö tämän yli, mutta kaiken muun paskan keskellä en kestä, että mun ainut tuki ja turva satuttaa mua..

Don't forget me, I beg

2011-10-22T18:56:00.003+03:00

Mä itkin eilen baarista tultuani niin paljon, noin 20 minuutin kävelymatkassa meni lähemmäs tunti kun laahustin väsyneenä itkien kotiin yöllä. Soitin pojalle, mutta en sanonut mitään. Kysyin vain kuulumisia ja lopetin.

Kotiin päästyäni painoin veistä ranteelleni, mutta tunnottomana otin sen pois. En ole koskaan tuntenut oloani näin tyhjäksi, yksinäiseksi ja turvattomaksi. Poika on niin elämäniloinen, aina menossa kavereiden kanssa johonkin ja juttelemassa. Mun pitää vaan yrittää olla iloinen sen kanssa, ei se halua masentunutta paskaa tyttöystäväkseen, ei kukaan halua sellaista elämäänsä.

Ahdistaa, en tahdo mennä kouluun maanantaina, mun on pakko lopettaa, pitää taukoa jotain, koska mä en pysty. Mä pelkään, äiti ei ymmärrä, kukaan ei ymmärrä. Poikakin suuttuu jos lopetan koulun, mutta entä jos mä olisin taas välillä itsekäs ja ajattelisin itseäni. Loppujen lopuksi ei jää jäljelle kuin minä, yksinäni, olisi kiva osata olla onnellinen ja rakastaa itseään. Sekavaa.

Mieti elämääsi myönteisesti, jos haluat voida hyvin.

2011-10-20T00:48:00.004+03:00

Olen liian väsynyt vastaamaan takaisin blogeihinne juuri nyt, mutta kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille ja tervetuloa uudet lukijat.

Olen taas laihtunut hiukan, nyt kun saisi tämän jatkumaan vielä, enkä pilaisi taas kaikkea kun olen tullut kotiin. Syysloma tuntuu masentavalta, sillä pojalle ei ole minulle aikaa, en siis tiedä koska näen hänet seuraavaksi, ehkä parin viikon päästä, ehkä. Itkin hänen luonaan, yöllä nukkuessamme en voinut estää kyyneileitä, ahdistus oli niin suuri. Olin äänetön, mutta poika silitti poskeani. Oli vaikea vakuuttaa, että kaikki on hyvin, kun mikään en juuri silloin ollut lähellekkään hyvin.

Olen taas vajonnut syvemmälle masennukseen. Haluaisin vain pois kaikesta. Poika tekee minut onnelliseksi, mutta kaikki vastoinkäymiset hänen kanssaan tuntuvat pahemmalta kuin mikään. "Olet liian iso, siis en tarkoittanut sitä sillee. Sinulla on isot pohkeet. Vähän läskiä pitää olla". Olen liian iso, kaikki minussa on liian isoa ja ei läskiä ei pitäisi olla.

Tahtoisin kuolla, koska en jaksa, mutta en jaksa edes tappaa itseäni, en uskalla, se on tullut todettua. En jaksaisi mitään. Tahtoisin olla pieni ja huoleton, mutta se ei taida koskaan tapahtua.

Time waits for no one, so do you want to waste some time?

2011-10-14T00:32:00.002+03:00

Valtava ahdistus kaikesta, kaiken pitäisi olla hyvin, mistä tämä pahaolo tulee. Itken itseäni ja tahtoisin satuttaa itseäni, tahtoisin hakata rystyseni verille, tahtoisin seota.

Mua pelottaa niin paljon, kaikki. Mitä jos mä en onnistu koskaan, mitä jos mikään ei onnistu. Mitä jos hän jättää minut, ja minä jo valmiiksi vihaan itseäni. Minun pitää oppia rakastamaan itseäni, en selviä muuten enää yksin. Minä sanoin ettei saa rakastua, minä sanoin. En osaa elää ilman häntä, minä tarvitsen häntä, tarvitsen jonkun joka saa minut hymyilemään, jonkun joka välittää, jonkun joka herättää sisälläni kihelmöinnin ja tiedän olevani elossa. Minä tarvitsen häntä ollakseni elossa.

En voi viiltää, en voi. Mitä minä sanoisin pojalle, mitä minä sanoisin kennellekkään. Minähän ole onnellinen. Minähän olen tavallinen. Minähän en välitä, vaikka kaikki kaatuu ympäriltä. Minä en ole sellainen.

Tahtoisin kävellä ulos ilman kenkiä ja tuntea sateen. Tahtoisin itkeä ja tuntea kylmyyden virtaavan ison kehoni läpi. Tahtoisin kaatua kuraiseen maahan ja huutaa. Oikeasti minä tahtoisin nauraa ja hymyillä, tanssia kesäisellä nurmikolla auringon paistaessa, mutta tämä ei ole realistista.

Taas uneton yö ja sekoan huoneessani, ahdistus maalaa kaiken mustaksi ja seinät tuntuvat ahdistavan minut tähän. Tässä puran ahdistustani sekavaan tekstiin, kyynelten ja tietokoneen näytön kirkkaan valon sokaistessa minut, muuten niin pimeässä ja ahtaassa huoneessa. Anteeksi.

Tired of trying, when you just keep fail

2011-10-13T14:00:00.005+03:00

Paino onkin noussut taas kivasti, hyvä minä. En jaksanut nousta aamulla sängystä kouluun, koska takana oli 30 tuntia valvomista ja vajaa 4 tuntia unta. Poissaoloja on jo niin paljon, että minut heitetäänkin kohta osalta kursseista pois. Stressaa, ahdistaa ja toisaalta ei kiinnosta ollenkaan. Hyvä minä, helvetin hyvä minä.

Kerroin pojalle mun peloista, esim. Miten pelkään, että hän kyllästyy minuun ja siitä, etten ymmärrä miksi hän pitää minusta, kun voisi saada niin paljon paremman. Hän on ihana ja kiitän mielessäni joka päivä sitä, että hän on minun kanssani ja tuntuu hyväksyvän minut tälläisena.

Tänään käyn lenkillä, siivoan huoneeni kunnolla (vihdoin) ja syön vähän, uskon onnistuvani. Ei tee edes mieli syödä, kahvia juon kyllä yliannostukseen asti, mutta se vain poistaa nesteitä ja täyttää. Huomenna pakko mennä kouluun, sitten onkin taas viikonloppua ja keskiviikkona alkaa syysloma, tosin taidan jättää ma-ti pois ja aloittaa lomani ajoissa..

Too fat for you, but I'm gonna change

2011-10-11T22:38:00.004+03:00

Paino laski oikein mukavasti 4 päivän pidennetyllä viikonloppureissulla pojan luona, tosin huomenna vaaka varmaan näyttää taas liikaa kun pojan tuomat tuliaiset ovat maistuneet liiankin hyvin.

Koulussa alkoi tosiaan uusi jakso, jota on mennyt 3 päivää enkä ole koulussa käynytkään. Stressaa ja ahdistaa, sanoin äidilleni etten vaan jaksa, en haluaisi mennä huomennakaan, mutta pakko. 5 päivää ja tulee sentään 3 päivän syysloma. Olen taas miettinyt elämän syvällisiä asioita ja tulevaisuuttani, päähän siinä sekoaa, mutta pakko. En vieläkään tiedä mitä teen, mutta kouluani en jaksa, tahdon vaihtaa amikseen, tiedän olen hyvin myöhässä, mutta ajattelin että pystyn menemään kitumalla lukion läpi, nyt voimani ovat kuitenkin loppuneet ja ahdistus on liian suuri.

Haluni laihtua on niin suuri, että ehkä alan jopa saada itseäni taas niskasta kiinni. Haluan tästä mahasta eroon, haluan jenkkakahvoista eroon, haluan valtavista reisistäni eroon, sitten olisin pojan arvoinen, haluttava. Huomenna voisin raahautua salille ja siivota kotona ja syödä mahdollisimman vähän tietysti.

Puheenaihetta vain vaihdat, sinun paha olla on

2011-10-06T13:48:00.004+03:00

Kuluttanut olen kuntosalilla ja kävelyllä 420 kaloria ja syönyt ehkä vähän päälle 500 kaloria. Kilo ja sata grammaa on painon pudotus tähän mennessä ja se jojoilee muutaman sadan gramman välillä. Pitäisi nyt saada kunnon potkua tähän, syödä vähemmän ja terveellisemmin.

Koeviikko on hoidettu rimaa hipoen alta pois ja koulussa alkaa uusi jakso, se on rankka verrattuna edelliseen ja en mitenkään jaksaisi. Olen nyt lukiossa kolmatta vuotta ja saatan lopettaa, koska se aiheuttaa minulle niin suurta ahdistusta ja olen niin huono, että päättötodistus tuskin avaa minulle tietä yhtään mihinkään, jos sen joskus saan.

Poika kertoo ettei hänen eksänsä pidä minusta, miksi kerroit tämän minulle? Sanon, ettei minua kiinnosta, mutta tuntuu pahalta, minussa on jotain vikaa, tyttö on niin kaunis, pieni ja sosiaalinen. Minä olen liian iso ja hiljainen.

Nyt nukkumaan päiväunet, etten söisi ja sitten huoneen siivousta, missä kuluu jonkin verran kaloreita. Tahdon onnistua tänään. Ikävä..

I smile, I laugh, but that doesn't mean I'm happy.

2011-10-03T17:15:00.002+03:00

Motivaatio on palannut, tahdon olla hoikka, seksikäs, kaunis poikaa varten. Hän ansaitsee nätin tyttöystävän, hän on niin komea, urheilullinen.

Itsetuntoni kohoaa aina hetkittäin pojan kanssa. Hän kehuu miten olen sanoinkuvailemattoman ihana, söötti, kaunis ja seksikäs. Miten hymykuoppani (joita olen aina pitänyt rumina) saavat hänet sulamaan. Ja minä vain hymyilen enkä osaa sanoa mitään, en ole koskaan osannut ottaa kehuja vastaan, enkä edelleenkään. Hetkittäin tunnen itseni kauniiksi hänen vieressään, mutta vain piene hetken.

Kun hän silittää reittäni tai mahaani, haluaisin paeta, haluaisin itkeä, haluaisin pyytää häntä lopettamaan. En halua, että hän tuntee sen kaiken ylimääräisen minussa. Minun on yksinkertaisesti pakko laihtua, hänen ja itseni vuoksi. Haluan jonain päivänä kuulla hänen suustaan sanat "sä olet laihtunut!" Voi miten onnellinen olen kun hän sen huomaa.

Syntymäpäiviini mennessä haluaisin laihtua 11 kiloa, mutta vähintään 7 kiloa ja olisin onnellisempi, kun pääsisin takaisin sinne entiseen painooni.

Rukoilen hiljaa kuolemaa

2011-09-27T00:59:00.003+03:00

Itkin ja viilsin, viilsin niin pitkästä aikaa. Terä oli kadoksissa ja mä hysteerisesti itkien etsin sen. Tollasta kohtausta en ole saanut pitkään aikaan.

Olin kasassa lattialla ja itkin, tahdoin kuolla pois kaiken ahdistuksen alta. Kaikki menee huonosti, peilikuvani oksettaa, poika tuntuu joka kerta etäisemmältä, en tiedä mitä tapahtuu, en osaa tehdä häntä onnelliseksi, olen epävarma ja masentunut ja minusta tuntuu, ettei poika jaksa minua. Sterssiä koulun suhteen liikaa.

Mä tunnen itseni lapselliseski, en tiedä miksi. Kumpa tämä menisi ohi, haluaisin olla onnellinen, mutten osaa enää. Ikävä, masennus, ahdistus. Rintaa pistää. Rukoilen hiljaa kuolemaa.

Sukulaiset soittaa suuta, "Ota ittees niskasta!" Mut mite ihmees, ku mikää ruumiinosa ei liikahda

2011-09-22T23:31:00.002+03:00

Pääni lyö tyhjää, olen pulassa koulun kanssa, en jaksa käydä sitä. Isäni hymyilee väsyneesti ja on huolissaan, äitin pettyneet ja ilkeät sanat kaikuvat jatkuvana syöttönä kotona. Mutta minä olen itsekäs, väsynyt ja elämääni kyllästynyt.

Halauisin vain maata pojan kainalossa, ilman huolta huomisesta. Paluu arkee on kuitenkin joka kerta kovempi. Ja miten mä vihaankaan itseäni, koska yksinkertaisesti en osaa mitään, en osaa elää. Kaikki tuntuu kaukaiselta, seuraan sivusta ajan kulkua, tekemättä mitään, sanomatta mitään.

Mä olen pettymys mun perheelle, mä olen pettymys myös itselleni. Ei musta pitänyt tulla tälläinen. Mä en ole mitään mitä haluaisin olla, enkä mä enää usko, että pystyn mihin vain, tahdonvoimakaan ei riitä kaikkeen.

You're so pathetic..

2011-09-14T22:48:00.005+03:00

Pakko tehdä itselleen jotain, olen saamaton, asiat kasaantuu ja en saa tehtyä mitään. Mun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni, koko elämäni kanssa. Pitää laihduttaa, pitää hoitaa koulu asiat, pitää siivota, pitää käydä salilla, etsiä niitä töitä ja kaikkea.

Mä en enää suostu vellomaan itsesäälissä, mä en jaksa sitä enää. Huomenna mä aloitan, mä käyn kirjastossa, salilla, siivoan huoneeni, ja syön vähän, hyvin vähän. Mä lopetan tän herkuttelun ja alan laihtua, siitä onkin aivan törkeän pitkä aika, kun olen laihduttanut, edes yrittänyt nousta täältä läskien kuopasta. Mä luen vanhoja postauksia, paino lähellä 60 kiloa, syöty 500 kaloria ja kulutettu 400. Missä ovat nämä päivät? Missä ovat ne postaukset, missä kerron taas onnistuneeni. Mihin helvettiin minä kadotin sen kaiken?

En kestä enää itseäni, en ole rakastettava, en ole kaunis, olen kamala. Miksi mä itken tätä kaikkea, kun töitä tekemällä, musta voisi tulla laiha ja kaunis, ainakin kauniimpi kuin nyt. Mä täytän tammikuussa 19 vuotta ja sitä ennen mä haluan olla huomattavasti laihempi.

Luvattu on paljon, rikottu enemmän

2011-09-13T07:47:00.003+03:00

Eipä tuo minun onnen tunteeni niin kauvan vallassa ollut. Toki olen edelleen onnellinen aina kun näen poikaystäväni, mutta viikolla olen äärettömän ahdistunut. Laihduin mukavasti, mutta olen lihonnut ne taas takaisin. Nukun huonosti ja syön liikaa. Salille meneminen tuntuisi kivalta, mutta olen vain niin äärettömän väsynyt, etten jaksa mitään. Saan itseni pakotettua kouluun ja takaisin, mutten muuta. Sekin tuntuu jo valtavalta suoritukselta.

Itken joka päivä kuin rutiinina vähintään 4 kertaa ja itkeminen kestää kauvan. Istun yleensä peilin edessä tai makaan sängyllä. Äidin sanat: "sä aiheutat meille pelkkää kärsimystä ja olet menetetty tapaus", kiertävät ajatuksissani ja mä kaivaudun syvemmälle itsesäälin surkuttelevaan peitteseen.

Mun pitäisi hoitaa pankissa asioita, mun pitäisi hoitaa koulu asioita ja käydä kirjastossa. Mutta mä en jaksa. Istun päivät lamaantuneena huoneessani, jossa hengittäminenkin tuntuu työltä. Onnistuminen ja onnellisuus kiertävät minut kaukaa ja minä pelkään, itseäni, minä pelkään että menetän sinut, minä pelkään romahtaa. Joten minä meikkaan, astun sateisen harmaaseen syksyyn ja vedän kasvoilleni kestohymyn ja kukaan ei taaskaan huomaa mitään, ei koskaan.

I am happy, just so happy

2011-09-04T22:50:00.004+03:00

Maanantai illalla se tapahtui ja minusta ja pojasta tuli vihdoin virallisesti pariskunta. En voi lakata hymyilemästä. Välillämme on edelleen se 60km, joten näen häntä "harvoin". Vietin kuitenkin maailman onnellisimman viikonlopun hänen kanssaan, eikä mitkään murheet painaneet minua hänen vieressään.

Ikävä on kyllä jotain niin hirveää ja itku meinasi tulla jo junassa matkalla kotiin. Mä en anna sen kuitenkaan masentaa. Mä olen onnellinen, mä tunnen oloni turvalliseksi ja rakastetuksi. Näin myös parhaan ystäväni parin kuukauden tauon jälkeen, hänen mahansa oli suunnaton ja meillä oli älyttömän hauskaa. Noin 2 kuukautta ja saan kummitytön.

Tuntuu, että pitkän tauon jälkeen, aurinko paistaa minullekkin päin. Olen saanut vierelleni kumppanin johon luotan ja joka pitää minusta huolta ja saan kummitytön ja ystäväni muuttaa ehkäpä lapsen synnytettyään lähemmäksi minua. Ulkonäköni ja painoni ahdistava minua jatkuvasti, mutta nautin silti näistä asioista ja olen onnellinen, kaikkea ei voi saada ainakaan vielä.

Tervetuloa uudet lukijat ♥

I feel so ugly, inside and outside

2011-08-25T23:57:00.006+03:00

Ja taas mä avaudun pojalle, yhä enemmän, en kasvotusten, koska en osaa avautua kasvotusten. Ja mä itken ahdistuksesta, olen sekaisin. Sä olet niin ihana mulle, kukaan ei ole koskaan ollut mulle noin ihana. Ensimmäistä kertaa musta tuntuu, että joku välittää musta, mutta silti epäilen miten sun kaltainen ihminen voisi minusta välittää.

Tunnen itseni niin rumaksi ja lihavaksi, mutta se tuntuu vähäpätöiseltä, kun kaikki muut ongelmat päässäni ovat kasaantuneet ylitsepääsemättömiksi. Nukuin yöllä sen puolitoistatuntia koksa mietin asioita, tänään paha riita äitin kanssa ja tuntuu että putoaisin tyhjän päälle, mulla ei ole mitään mistä pitää kiinni. En saa pidettyä elämääni kasassa ja hajoan kaiken alle, en vain osaa hoitaa kaikkea kuntoon enään.

Taas tuntuu siltä, että olisi helmpompi luovuttaa, kuolla. Mutta en halua tehdä sitä, niin itsekästä tekoa, koska vaikka joskus musta tuntuu ettei ketään kiinnostaisi, tiedän että on ihmisiä joille kuolemani tuntuisi pahalta, ja näitä ihmisiä en halua satuttaa. Olen vain niin neuvoton.

Crying off my face again

2011-08-18T08:27:00.002+03:00

"I'm the ghost of a girl
That I want to be most
I'm the shell of a girl
That I used to know well"
Eilen illalla mulla oli taas todella paha olla, itkin vain ja mietin pienessä, ahtaassa mielessäni taas liikaa kaikkea, mulla heitti päässä todella huolella ja pelkäsin. Olisin halunnut mennä jonkun luo, mutta ei mulla ole ketään. Istuin koneella yömyöhään ja poika oli paikalla, mä en tiedä miksi, mutta mä kerroin sille kaikkea, että mulla on pahaolla ja että selkäkivut saa mut itkemään. Kerroin, että mua masentaa, kerroin paniikkihäiriöstä ja valitin kaikesta.

Poika kysyi voiko se auttaa mua jotenki, se sanoi olevansa huolissaan, käski mennä mun kiputilojen takia lääkäriin ja henkiseksi lääkkeeksi lupasi lähettää lento suukkoja. Se linkitti mulle hauskan videon, sanoi, että haluaa edes pienen hymyn kasvoilleni ja hän onnistui siinä, taas. Lähdin yhden aikaa yöllä nukkumaan, tai noh lähinnä yrittämään nukkumista. Aamulla heräsin myöhässä ja näin minulla on ensimmäinen poissaolo, ensimmäisellä kouluviikolla ja eilinen ahdistus jatkuu.

Kaikki tuntuu sata kertaa rankemmalta nyt kun koulussakin pitää käydä, ei mulla ennen kesälomaa ollut näin vaikeeta, nyt ahdistaaa ja tuntuu suorastaan mahdottomalta olla koulussa ilman romahtamista. En tiedä mitä teen, haluan vain olla, enkö voisi olla onnellinen, minä niin haluan tämän kaiken pois, miksen saa olla onnellinen..

I don't dance cause the moves don't want my body, I'll learn to hate them too

2011-08-15T14:56:00.002+03:00

Paino laskusuunnassa ja jonkun näköinen kontrolli tuntuu löytyneen, toistaiseksi kaikki tuntuu kuitenkin rankalta taistelulta eikä laihtuminen ole itsestäänselvyys, mun täytyy vaan jatkaa taistelua kovemmin kuin koskaan ennen.

Huomenna alkava koulu ahdistaa enemmän kuin mikään, tuntuu turhalta, väsyttää ja oksettaa pelkkä ajatus siitä pakkopullasta. Olen jo sanonut äidilleni, että luultavasti heitän 2 vuotta lukiota hukkaan ja lopetan koko paskan. En kuitenkaan valmistu ajoissa ja en edes tiedä valmistunko koskaan kun olen näin laiska ja tyhmä. Stressaa, haluaisin vain olla ikinuori, en halua kasvaa aikuiseksi, en halua tehdä mitään työtä koko loppu elämääni, en halua perhettä, en halua aikuistua..

Olen riitautunut ystäväni kanssa, en tiedä mistä hän kiukuttelee, en kuulemma ole pitänyt tarpeeksi yhteyttä. En jaksa jos huomenna ystäväni jatkaa angstausta koulussa, pääni ei kestä sellaista. Viikonloppuna pitäisi juhlia juuri yllämainitun + erään toisen "ystävän" (en pidä hänestä) syntymäpäiviä ja lupasin mennä, vaikka niin kovasti haluaisin pojan luokse. Ikävä ja turhautuminen minun ja hänen tilanteestakin painaa mieltä. Ehkä, jos laihdun nyt paljon, poika rakastaa minua enemmän ja huolehtii minusta, haluaa minut omakseen.

En anna kastua mun poskien, mä vastustan sitä tunnetta hassua, mä en rakasta sua

2011-08-08T11:37:00.002+03:00

Itseinhoni on kasvanut niin suuriin mittoihin, että mun on yksinkertaisesti pakko onnistua taas. Kaksi vaihtoehtoa, joko mä laihdun tai luovun kaikesta, katoan. Ja mä haluan edelleen elätellä toiveita, että e h k ä, elämällä olisi mulle vielä jotain annettavaa, joten pakko laihtua.

Mä yritän paastota tänään, mä olen ollut hyvä paastoamaan joskus, miksen onnistuisi siis nytkin. Pitää olla vahva, pitää haluta tätä enemmän kuin mitään, pitää löytää itsekuri. Aamukahvi ja tupakka on mennyt alas, loppu päivän yritän mennä kahvilla ja teellä. Liikunnaksi saa luvan riittää arkiliikunta; huoneen siivous ja ehkä joku pieni lenkki.

Joku kuunteli mun sydäntä stetoskoopilla kun istuin sohvalla ja se sanoi, että kuolema on lähellä. Mun sydän hakkaa älyttömän nopeasti ja tunnen sydämeni lyönnit sormissani, vainoharhaisuus iskee.

Look, if you had one shot, would you capture it or just let it slip?

2011-08-07T15:10:00.005+03:00

Liikaa ruokaa ja liian paljon viinaa. Säälin itseäni, säälin itseäni niin paljon. Vihaan itseäni, epäonnistumista, jokaista hetkeä jonka elän. Mä olen yli väsynyt, aina tilaisuuden tullen menen makaamaan sänkyyn. En saa unta, öisin nousen tupakalle tunnin välein, koska uni ei tule.

Yli viikkoon en ole kuullut pojasta mitään, tuntuu pahalta. Mä pidän mielessäni vain sen, että kaikki kokee ikävää ja sydänsuruja jossain vaiheessa elämäänsä, jos muutkin selviää, niin miksen minäkin. Kyllä minäkin pääsen tämän yli, kyllä minä pääsen tästä kaikesta yli. Minustahan tulee onnellinen vielä joskus. Tätä paskaa ei usko kukaan.

Olen liian väsynyt kaikkeen paitsi itseni lihottamiseen, voi kumpa minua ei olisi olemassa, olen taakka itselleni ja jokaiselle muulle.

Don't hold your breath

2011-08-04T11:46:00.003+03:00

Makaan sängyssäni, olen väsynyt, yskäni pitää minut hereillä tai herättää aivan liian aikaisin aamuyöllä. Äiti huutaa ja yrittää pakottaa lääkäriin, en jaksa. Yskä on osa elämääni ja se johtuu tupakoinnista, sitä äiti ei suostu hyväksymään. Lääkärit eivät ennenkään ole auttaneet, sanoneet vain, että lopeta.

Pääni on raskas unenpuutteen vuoksi, olen ahdistunut siitä että lomaa on enää 12 päivää. En ole tehnyt lomalla mitään, olen vain unelmoinut minusta ja pojasta, ollut aina valmis menemään hänen luokseen. Tuloksena en ole saanut aikaan mitään pysyvää, hänestä ei ole tullut minun, mikään ei ole muuttunut. Vain minä olen rakastunut ja tulen itkemään ikävästä.

Odotan koulujen alkuja vain siksi, että se tarkoittaa ahkeraa salilla käyntiä ja kontrollia syömisten suhteen. Koulu myös pelottaa, koska kursivalinnat ovat tehty taas aivan päin helvettiä ja en uskalla kohdata opoa, hävettää, ettei mua kiinnosta.

why did i fell in love, you will only hurt me

2011-07-28T21:42:00.003+03:00

Olen väsynyt jatkuvaan ikävään. Vielä tänään aamulla tunsin sun käden mun ymärillä ja lämpimän hengityksen niskassani. Silitin sun kättä ja mietin miten komea oletkaan, mietin mitä olen tehnyt että olen päässyt tähän asemaan, sinun viereesi, suojaasi. Nyt kosketuksesi on kadonnut iholtani, mutta silmät sulkiessani voin kuvitella sinut viereeni ja hymyilen.

Tämä päivä on mennyt masentuessa kotona, nukkumalla. Olen syönyt 2 leipää, kahvia, suklaapatukan. Vaa'alla en ole käynyt pitkään aikaan, en enää halua, en uskalla. Koska se luku ei mielytä mua vielä pitkään aikaan. Pitäisi ryhdistäytyä, tehdä jotain itselleen ja rasvaiselle ruholleen.

Masentaa että kesä on valunut ohi, muistoihini on jäänyt vain poika ja lähentyminen hänen kanssaan. Syksy pelottaa, koska emme voi nähdä näin usein. Poika oli sanonut ystävälleni, että mitä meille tapahtuu kun koulut alkavat, hän sanoi myös, että tuskin meillä on enää mitään.. Itkettää, kumpa hän ei haluaisi luopua minusta. Kumpa saisin hänet omakseni, kumpa voisin kertoa hänelle että minä olen rakastunut, en ihastunut, vaan rakastunut.

The scariest part of being loved by someone is the uncertainty that they may stop loving you anytime.

2011-07-20T15:45:00.002+03:00

En ole laihtunut, ehkäpä kilon tai muutaman sata grammaa, en oikein tiedä. Viikonlopun tunteet heittelehtivät vuoristorataa, enimmäkseen mä vaan kiukuttelin kuin pikkukakara. En tiedä miksi, ei ollut syytä, mä vaan olin turhautunut ja purin sen poikaan ja ystävääni. Ei ollut kovinkaan onnistunut viikonloppu missään mielessä, ei ollut hauskaa (paitsi hetkittäin), mä söin liikaa ja poika tuntui etäiseltä. Pyysin myöhemmin anteeksi käytöstäni, hän oli oma ihana, ymmärtäväinen itsensä.

Ajattelin tässä tänään onnistua, pitkästä aikaa. Ajattelin taas yrittää tosissani, koska näytän siltä kuin olisin raskaana. Hävettää olla parhaan ystäväni vieressä, joka on oikeasti raskaana kun yhdessä vaiheessa mahamme olivat yhtä isot HAHAHA surullisen säälittävää.

Väsyttää, tänään alas on mennyt 2 palaa suklaata (hyvä..) ja kuppi kahvia ja varmaan menee kaikkea paskaa lisää, mutta en jaksa, mun motivaatio ja itsekuri on kadonneet, varmaan lopullisesti. Jos kukaan tietää keinoja löytää ne niin rakkaat lukijat jakakaa toki tänne. Mä en meinaan vieläkään tiedä miten ne löytyy, ne tulee jos tulee..

Tervetuloa uudet lukijat ♥

I'll keep fighting, I'll keep fighting.

2011-07-13T13:40:00.002+03:00

Mä olen turvonnut sika, katson peilistä itseäni ja tunnustelen joka ikisen paikan läpi, mussa ei ole mitään kohtaa mihin olisin tyytyväinen. Mun ilme on halveksuva, täynnä vihaa ja pettymystä. Mietin päässäni miltä tuntuisi katsoa itseään normaalisti peilistä, ilman suurempia tunteita tai ehkä voisi jopa katsoa ja olla tyytyväinen näkemäänsä. Mä en usko, että mun kohdalla se tapahtuu koskaan. Vihaan kaikkea itsessäni, vihaan minua, luonnetta ja ulkonäköä, vihaan tapojani, vihaan kaikkea.

Toivon löytäväni motivaationi taas jostain, itsekuri tule tänne kiitos, ei tämä voi olla näin vitun vaikeaa. Ennenkin olen tähän pystynyt, miksi asiat olisivat nyt toisin. Koska olen lihonnut aivan helvetisti, eikä tuloksia monen vuoden paskasta näy missään. Olen surullinen tapaus, jolle saa vapaasti nauraa. Anteeksi kirosanat, ei kaunista luettavaa, mutta sekin kuuluu mun tapoihin..

Huomenna näen pojan, vietän hänen kanssaan taas aikaa aina sunnuntaihin asti. Viikonloppuun kuuluu paljon alkoholia, muttei syömistä. Mä en ikinä syö kun olen pojan kanssa, kerran olen syönyt, koska sitä vaadittiin. Tänään aion onnistua, sitten loppu viikko meneekin alkoholilla. Vaa'alle astun seuraavaksi sitten maanantaina, kumpa se näyttäisi jotain normaalia, siedettävää.

Se on ihan ok itkeä

2011-07-07T10:13:00.003+03:00

Mä tahdon kuolla, mun on aivan älyttömän pahaolla erityisesti nyt, mutta oikeastaan aina. Uneton yö, liikaa ajatuksia päässä, paniikkikohtaus, hysteeristä itkua, tappelu äidin kanssa taas, viha.

Mä olen liikaa, tässä maailmassa on vitun monta kiloa liikaa minua. Tahdon repiä tämän ajatusten verhon mun päästä pois, tahdon että päässäni olisi hiljaista, en pysty enää nukkumaan, en saa enää ikinä olla rauhassa, mun pääni sekoaa tällä menolla.

Mä haluan vain nukkua, onko se liikaa. Ihan sama, mä en halua olla laiha, mä en halua olla kaunis, mä en halua olla onnellinen. Mä haluan vain rauhaa, mä en jaksa itkeä, joka paikkaa sattuu.

Dear god, make me beautiful, maybe then he really wants me

2011-07-04T18:36:00.006+03:00

Viikonloppuni sisälsi vähän alkoholia, paastoamista, paljon kävelyä, tupakkaa, suudelmia, paljon läheisyyttä, itkua, ahidstuneisuutta ja niin paljon muuta. Mä en pystynyt pidättämään kyyneliä pojan edessä, mutta väitin silti että mulla on kaikki hyvin, se sanos että valehtelen ja mä vaan naurahdin, purin huulta ja yritin koota itseni. Mielialani menivät vuoristorataa, välillä olin vihainen, surullinen ja välillä älyttömän onnellinen.

Nyt jälleen istun kotona itkuisena, taas mä rakastuin enemmän ja kaipaan sua. Joku kutsui mua vahingossa sun tyttöystäväksi, sä sanoit että mä olen kaukana siitä. Sillä hetkellä jokin mun sisällä kuoli, mutta siinä me käveltiin käsi kädessä ja juteltiin, yöllä pidit musta tiukasti kiinni ja aamulla suudeltiin ennen kuin erottiin. Musta tuntuu, että voit tehdä mulle mitä tahansa, mä en osaa elää ilman sua, vaikka en kestä tälläistä pelleilyä, joka raastaa sydäntä.

Paino oli laskenut kivasti, tänään mennyt syömiset vähän miten sattuu, mutten syö enää. Alan käymään taas ahkerammin salilla, pakko laihtua pois.

Ps. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, pahoittelen etten ehdi nyt vastaamaan teidän omiin blogeihinne, mutta luen niitä aktiivisesti ja pyrin niihin kommentoimaan useammin ♥

Kuule mun toive, mä haluan pois

2011-06-29T02:07:00.004+03:00

Ja mun kättä koristaa jälleen tummaviiva, joka täyttyy hetkessä punaisella verellä. Ei mulla muuta, syöty liikaa, oksentan itseäni, haluaisin kuolla pois. Eikö tämä pahaolo koskaan katoa, eikö koskaan..? Kuinka monta vuotta pitää jaksaa, en ymmärrä ihmisiä jotka jaksavat vuodesta toiseen masennuksen tai muun sairauden kanssa (arvostan kyllä ja kunnioitan tätä, haluaisin itsekkin olla vahva). Mä olen alusta alkaen ollut valmis luovuttamaan, tässä mä tosin vielä olen.

Mulla on niin kova ikävä poikaa, josta en ole kuullut mitään, että olen vain itkenyt. Nyt olen liian väsynyt itkemään, nukun ja syön ja kidutan itseäni käymällä läpi juhannuksen tapahtumia päässäni yhä uudestaan ja uudestaan, ikävä ahdistaa.

Nukkumaan siinä toivossa, että herään huomenna laihana ja onnellisena tai sitten en herää enää koskaan, kiitos.

I am ugly, and no matter how pretty anyone thinks I am, to me, I will always be ugly

2011-06-26T16:36:00.003+03:00

Painoindeksini on tippunut nyt 21,5 -> 20,8. Alle 21, olen palannut, sille tutulle ja turvalliselle puolelle. Maha ei pömpötä enää niin pahasti ja muutenkin tuntuu paremmalta. Tämä painonpudotus on kuitenkin juhannusreissun ansiosta sillä en syönyt pariin päivään mitään, join vaan kaljaa ja poltin aivan älyttömästi tupakkaa. Joten täytyy tsempata nyt oikein hyvin, että paino jatkaisi laskuaan.

Vietin juhannuksen lähekkäin pojan kanssa (se josta olen puhunut jo kauvan täällä blogissa, mutta en uskalla enää). Me oltiin kuin pariskunta, istuttiin vierekkäin, nukuttiin vierekkäin, pidettiin toisiamme käsistä yms. Nyt mulla on älyttömän tyhjä olo, istun kotona yksin, enkä taaskaan näe tai kuule susta varmaan pitkään aikaan. Poika myös hämmentää mua, en tiedä mitä se haluaa, juhannuksen alussa olin täysin varma siitä, että sä olet rakastunu muhun, mutta nyt olen taas yhtä hukassa kuin ennenkin..

Ahdistava yksinäisyys, niin hauskan reissun jälkeen, en tiedä mitä tekisin, olen taas vain tyhjä ja tylsistynyt.

It's so easy to ruin everything, but how about if not this time

2011-06-21T19:10:00.000+03:00

Paino putosi vaivaiset 200 grammaa, alan taas muistaa miten turhauttavaa tämä laihduttaminen on, jos ei saa heti tuloksia joita haluaa. Noh täytyy tsempata tänään, josko vaa'alla näkyisi taas hieman suurempi pudotus.

Tänään olen kuluttanut noin 380 kaloria ja syönyt noin 250 kaloria. Kello näyttää seitsemää ja minä olen 130 kaloria voitolla eli miinuksella, tuntuu hyvältä, olen ylpeä. Tänään pitää kuitenkin vastustaa paljon kiusauksia vielä, en todellakaan halua pilata hyvää päivää syömällä mitään ylimääräistä, joten nyt on pysyttävä kovana. Jos onnistun kieltäytymään kaikista herkuista tänään, mä tunnen itseni jo voittajaksi, sillä mä en ole pitkään aikaan pystynyt vastustamaan mitään hyvää, kun tarjolla on ollut. Josko tänään olisi todella hyvä päivä?

Nyt menen suihkuun ja sitten juon teetä. Tuntuu hyvältä, mutta pelottaa silti, että pilaan tämän. En anna sen tapahtua.

I just wanna be okay, be okay, be okay, I just wanna be okay today.

2011-06-20T15:40:00.003+03:00

Eilisen syömiset meni vähän miten meni, mutta aamupaino pysyi kuitenkin samana. Tänään olen syönyt alle 700 kaloria, kuluttanut noin 300, eli kaiken järjen mukaan huomenna vaaka näyttäisi edes vähän pienempää lukua, toivottavasti, pelottaa..

Tänää äiti taas jyristää huoneeseeni, jossa tapani mukaan tapan masennusta ja väsymystä nukkumassa. Hän huutaa, että olen aliravittu (HALOO mun BMI on yli 21!?) ja masentunut, ja mun pitäis "vittu hakeutua hoitoon", koska "ei tollasta jaksa kattoo". En vaivaudu vastaamaan, kumma juttu äiti, että mua masentaa, kumma juttu, kun sä olet niin ihana..

Ahidstaa, väsyttää ja vituttaa. Pää tuntuu olevan täynnä, mutten saa taaskaan ajatuksia kokooon. Nukkuminen tuntuu olevan ainoa vaihtoehto paeta tätä maailmaa ja todellisuutta. Hetken aikaa saa olla rauhassa, tuntematta mitään.

My head is full of shit, stress and little more shit

2011-06-19T14:40:00.003+03:00

Paino putosi 400 grammaa, sekin tuntuu hyvältä, vaikkei olekkaan kovin paljon. Nyt olen onnistunut pudottamaan 1,1 kiloa kahden aamun punnituksessa ja se on ihan hyvin, olen tyytyväinen, kunhan jatkan samaan malliin.

Herättyäni, join maitokahvin ja söin herneitä ja mansikoita, kaloreitä kertyi ehkäpä joku 110, mikä vähän hirvittää. En tajunnut, että pienessä määrässä herneitä/mansikoita on niinkin paljon kaloreita, mutta eipä se mitään, kun kello näyttää jo kohta kolmea kuitenkin. Mun piti mennä kävellen ostamaan tupakkaa (olisi tullut joku 2-4km lenkki), mutta tuolla ilmalla en kyllä lähde, missä olet kesä? En kyllä jaksaisi mennä autollakaan, mutta en pärjää parilla tupakalla huomiseen asti.

Tänään tulen tekemään töitä, tarvitsen kipeästi rahaa ja pelkään, ettei äitini edes ymmärtänyt, että tarvitsen paljon rahaa. Mulla on pöydällä laskuja, jotka erääntyy pian, mä tarvitsen uudet kengät sekä paljon kaikkea pientä, mutta tarpeellista. Tilini näyttää uhkaavasti pian puhdasta nollaa.. Toivon todella, että äitini pitäisi sanansa ja antaisi minulle ne rahat, tai en oikeasti tiedä mitä tehdä.

Ps. Pahoittelen tuota viimeistä postausta ja sitä, että kaikki vanhat postaukset hävitettiin. Mulle tuli vaan sellainen olo (syytä en voi kertoa), että tunnistamisen riski on hiukan liian suuri. Tästä lähin koitan puhua pojasta vähemmän tai en ollenkaan ja keskityn laihduttamiseen, näin mua tuskin tunnistetaan.

Postailen illalla vielä/muokkaan tätä tekstiä, että miten onnistuin syömisten kanssa. Tsemppiä <3

Mun täytyy piiloutua

2011-06-19T04:23:00.002+03:00

Kiinnijäämisenpelko, ahdistus, oli pakko piilottaa kaikki vanhat postaukset, olen vainoharhainen. En voi enää mainita pojasta, ystäväni tunnistaisi minut, täytyy keksiä uusi nimi kirjaimen tilalle, täytyy keskittyä laihdutukseen, täytyy pelata varman päälle. Kukaan ei saa tietää ajatuksistani.

All I want is be thin and pretty, maybe then I could get you

2011-06-18T20:28:00.004+03:00

Tänään söin noin 400 kalorin edestä: maitokahvi, 2 sämpylää (320 kaloria!!!) ja pienen omenan. Olen tyytyväinen, vähän ahdistaa, että söin noi leivät. Olisin voinut valita esim. ruisleipää tai syödä vain yhden. Mutta ihan sama, 400 kaloria on mulle nyt tosi hyvin, pitkästä aikaa.

Muuten tämä päivä on mennyt sumussa ohi, en tiedä mitä olen tehnyt, en yhtään mitään. Olen itkenyt useaan otteeseen ja miettinyt pienessä päässäni paljon asioita, jotka ahdistavat minua. Olen yksinäinen, mutta toisaalta tänään en olisi kyllä jaksanut ketään. Olen kauhea tunnesyöjä, joten ihmettelen, etten ole ahminut, mutta yksinkertaisesti mun ei vaan tee mieli syödä yhtään.

Tänään ajattelin vielä juoda vihreää teetä ja käydä yöllä kävelyllä, vaikka se onkin yleensä ahdistavaa. Haluan aina mennä öisin kävelemään, mutta minä aina itken siellä lenkillä ja jään aina istumaan tiettyyn paikkaan, jossa yliajattelen asioita ja ahdistun, siitä huolimatta haluan mennä.