Uneton yö, parituntia unta, heräsin hämärään kello 2 ja seurailin nopeasti etenevää auringonnousua.. Juon kupillisen pahaa kahvia ja rapsutan kissaani. Mietin avaanko kirjan, muttei huvita. En kertonut psykologille viiltelystä, enkä pääse siitä yli. Miksi en voinut kertoa. Miksi valehtelen kaikille voivani paremmin mitä oikeasti voin. Ärsyttää.
Paino pysynyt samassa. Ahdistaa. Olen läski, ei huvittaisi lähteä reissuun 4 päiväksi yhden kaverin ja parin tuntemattoman kanssa. Pitäisi pukeutua nätisti, olla bikineissä.. Pelkään taas kuulevani joltain ilkeää kommenttia kädestäni. Juhannus on sitäpaitsi kuin kirosana, joka tuo mieleeni vain ensisuudelmamme. Suudelman jota en haluaisi enää muistaa, juhannusta joka oli elämäni parasta aikaa.
Yritän tosissani parantua masennuksesta. Ihan tosissani. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen töitä ja näen vaivaa ollakseni positiivinen, työstän positiivisia ajatuksia. Se on vaan niin vitun vaikeeta. Päätä särkee, oksettaa.
PS. Kumpi on parempi, se että vastaan kommentteihinne täällä blogissa vai teidän blogeihinne?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti