I'll be fine, just not today

Tuijotan yllä olevaa kuvaa, saamatta tyhjälle sivulle tekstiä. Tahtoisin kertoa tarinaani, mutten osaa. Tuijotan tv:tä tylsistyneenä ja mietin kuinka surullinen olen.

Tänään olen syönyt puuron, salaatin ja yhden sämpylän. Tunnen itseni järkyttävän kokoiseksi. Äiti hokee kuinka minusta tulee vielä ylipainoinen ja kuinka voisin laihduttaa sen 10 kiloa, johon lääkärikin antoi luvan. Sattuu kuinka kaikki kannustavat laihduttamaan. Se kertoo siitä, etten kelpaa tälläisenä, minkä toki itse muistan joka päivä kun peiliin vilkaisen.

Jospa huomenna jaksaisin tehdä jotain laihuuden eteen.

Ennen syötiin lettuja, nyt lasketaan kaloreita.

Elämäni tällä hetkellä; lihonnut, humalassa koko ajan, eri miehiä, ei kyyneleitä, katumusta, häpeää. Tätä kirjoittaessani olen juuri herännyt, vieläkin hieman humalassa ja ainakin järkyttävässä krapulassa.. Tapasin miehen, joka on ex-jengiläinen, 7 vuotta minua vanhempi ja 4 vuotiaan lapsen isä. Hän kysyi viiltojälkieni tarinaa, hän oli hämmentävä ja tahtoo viedä minut kahville. Toivon salaa, etten kuule hänestä enää..

Katson suurinta pudottajaa ja toivoisin motivaation ja itsekurin kumpuavan jostain, mutta niin ei taida käydä. Masentaa ja psykologi on lomalla, kaipaisin häntä juuri nyt enemmän kuin koskaan.

Worthless

Päivät kuluvat ja minä syön. Istun ja syön. Käyn kotona vanhempien luona. Tulen kotiin istun ja syön. Katson telkkaria. Elämäni on mitätön. Elämäni on turha. Minulla ei ole lainkaan motivaatiota mihinkään, paitsi taistelemaan viiltämis halujani vastaan ja häpeämään kättäni.

Olen taas tyhjä sisältä ja ajatukset kulkee ympyrää. Mutten saa silmistäni kyyneleitä, vaikka niitä kaipaisin. Tuntisin jotain, muuta kuin tyhjyyttä ja arvottomuutta. En saa otetta mistään.

Nytkin haluan vain syödä. Täyttääkseni tyhjän oloni.

Ja oi miten yksinäinen olen....