Elämäni tällä hetkellä; lihonnut, humalassa koko ajan, eri miehiä, ei kyyneleitä, katumusta, häpeää. Tätä kirjoittaessani olen juuri herännyt, vieläkin hieman humalassa ja ainakin järkyttävässä krapulassa.. Tapasin miehen, joka on ex-jengiläinen, 7 vuotta minua vanhempi ja 4 vuotiaan lapsen isä. Hän kysyi viiltojälkieni tarinaa, hän oli hämmentävä ja tahtoo viedä minut kahville. Toivon salaa, etten kuule hänestä enää..
Katson suurinta pudottajaa ja toivoisin motivaation ja itsekurin kumpuavan jostain, mutta niin ei taida käydä. Masentaa ja psykologi on lomalla, kaipaisin häntä juuri nyt enemmän kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti